Eilinen jatkui ihanissa merkeissä, kun aamupalan jälkeen siirryimme M:n kanssa makuuhuoneeseen temmeltämään. Ooh, siitä miehestä on kuoriutunut varsinainen peto karppauksen aloittamisen jälkeen. Virtaa riittää kuin parikymppisellä, ja kun molemmilla on maha pienentynyt, niin asentovalikoima ja tuntuma on muuttunut entistä nautinnollisemmaksi. Arvostan todella.

Viiden maissa saapui helsinkiläinen sinkkuystäväni S viinipulloineen juhannuksen viettoon, ja otinhan minäkin pari lasia punkkua ja lasin (ISON) kuoharia. En kuitenkaan ollut edes huppelissa. Illalla ajeltiin minun ja S:n entisen työkaverin luokse juhannussaunaan. Tosin S:n saunominen jäi väliin, kun entinen työkaverimme, poikamies (50v) E oli aivan mahdottoman päällekäypä, ja olisi halunnut S:n kanssa saunaan. Minä ja M kävimme pihasaunan kuumissa löylyissä sillä aikaa, kun E yritti vongata S:ää. Mies oli liimautunut S:ään kuin kärpänen paperiin, ja vonkasi vonkaamasta päästyäänkin. Hyi kauhistus, aivan totaalinen turn off! S oli ajatellut, että kiva nähdä vanhaa kaveria pitkästä aikaa, jutella ja nauraa kuin ennenvanhaan.

Toisin kävi. Osottautui, että E oli hiukan muuttunut sitten viimenäkemän. Seksijutut alkoivat välittömästi saavuttuamme, ja sitämukaa kuin promillet lisääntyivät, alkoi myös S:n kähmiminen ja puristelu. Todella ala-arvoista käytöstä aikuiselta mieheltä. S oli luonnollisesti aivan äimänä ja vittuuntunut, joten vierailu loppui lyhyeen. Pitää soitella E:lle ja kertoa, miten ei ainakaan naista saa. Onnetonta. Koko kyläilyidea oli vieläpä S:n, hän kun oli minulta kuullut E:n vastoinkäymisistä ja yksinäisyydestä, niin halusi hyvyyttään ilahduttaa vanhaa kaveria. No, muistetaan tämä juhannus sitten E:n vonkausjuhannuksena.

Kotimatkalla pohdimme, mikä saa ihmisen käyttäytymään noin tökerösti. Epätoivo tuli ensimmäisenä mieleen. Tiedän, että E haluaisi naisen, kun edellinen suhde on päättynyt joku aika sitten.

Huh, olen entistä kiitollisempi siitä, että minulla on M! Hän osaa käyttäytyä tilanteessa kuin tilanteessa, osaa huomioida muut ihmiset, ei kännää törkeästi eikä liian usein, osaa keskustella, on huumorintajuinen ja  saa minut tuntemaan itseni viehättäväksi ja halutuksi. Ai niin, ja seksi on tosiaan hänen kanssaan jotain niin upeaa, etten olisi ikinä uskonut sellaista kokevani. Silti minua pelottaa sitoutuminen, vaikka taisin ehkä vähän kosia häntä eilen kolmannen orgasmin jälkeen.