Olen pohtinut omaa kehonkuvaani ja huomannut, että näen itsessäni vain lihavuuden ja läskit. Peilin ohi kulkiessa tarkkailen läskejäni. Kaupungilla huomioni kiinnittyy lihaviin ihmisiin, ja kuvittelen myös ihmisten katsovan minua sen takia, että olen lihava. Mielestäni jokainen ihminen on omalla tavallaan kaunis, niin lihavana kuin laihanakin, enkä yleensä pidä itseäni rumana, vain lihavuuteni takia normista poikkeavana.

Joskus tuntuu, että normipainoiset ihmiset pitävät lihavuutta myös synonyymina tyhmyydelle. Eli alentuvasta käytöksestä huomaa, että oletetaan minun olevan vähän yksinkertainen. Voi huokaus. Onneksi sentään itsetunto kasvaa jokaisen laihdutetun kilon myötä, ettei tarvitse joka kerta ulos lähtiessään perustella itselleen, että miksi minullakin, läskillä, on oikeus liikkua ihmisten ilmoilla. Odotan aikaa, kun painan alle sata kiloa. Sadan kilon ylittänyt nainen on aivan liian lihava ja painava ollakseen hyväksytty. Vaikka en minä kenenkään hyväksyntää sen enempää kaipaa. Itseeni jos voisin olla tyytyväinen, niin se riittää.