Paistoin uunissa 250 asteessa paketillisen pihvimausteella ja suolalla maustettuja possun kylkisiivuja. Söin ihan itse koko satsin, rapsakoita ja ihania snackseja minusta. Lisukkeeksi tein kaalisalaatin, johon tuli ohueksi suikaloidun kaalin sekaan majoneesia, dijon-sinappia, sitruunamehua, suolaa ja mustapippuria. Lykkäsin vielä sekaan fetapurkin jämätkin. Annoin vähän maustua jääkaapissa, ja hyvää tuli!

Pitää tässä jo vähän miettiä loppu- ja ensiviikon syömisiä, kun menen kissanvahdiksi maalle. Kyläkauppa on kymmenen kilometrin päässä, eikä minulla ole autoa. Onneksi M tulee tiistaina seurakseni, joten hän voi tuoda lisää ruokaa, jos on tarvetta. Viime kesänä vietimme myös viikon kyseisessä paikassa, ja söimme pakastimesta talon emännän paistamia karjalanpiirakoita joka päivä. Toivottavasti tällä kertaa ymmärrän jättää piiraat syömättä, ettei käy köpelösti. Eipä tosin tee mieli mitään, missä olisi jauhoja. Siellä on hyvä kaasugrilli, joten grilliherkkuja saa vaivattomasti ainakin. Talon emäntä kyseli viimeksi nähtäessä, että mitä aineksia hän varaa pakastimeen. En silloin osannut toivoa muuta kuin jauhelihaa ja makkaraa, eli vien ainakin voit ja kermat sekä pekonit mennessäni. Siinä talossa isäntäväki syö oivariinia ja juo punaista maitoa, ja erittäin hyväkuntoinen ja hoikka isäntä on sitä mieltä, että läski se miehen tiellä pitää. Onneksi minäkin olen nyt sen ymmärtänyt.