Olen huomannut, etten viimeaikoina ole hävennyt itseäni, siis lihavuuttani. Ilmeisesti tietoisuus siitä, että teen jotain asialle, saa suhtautumisen muuttumaan omassa päässäni suvaitsevaisemmaksi. Sama vaikutus on liikunnalla, eli liikunnan tuoma hyvä olo ja parempi kunto saa itsetunnon kohoamaan.

Vaikkei painon putoaminen vielä ulospäin näy, tieto siitä, että olen yhdeksän kiloa kevyempi kuin vuoden alussa kai vaikuttaa jotenkin minäkuvaan, vaikken sitä aktiivisesti ajattelekaan. Niin, ja tietysti se, ettei ole tuskainen olo puristavien vaatteiden johdosta vaikuttaa siihen, etteivät läskit jatkuvasti muistuta itsestään ja aiheuta itseinhoa ja häpeää. Koska itseinho sen häpeän kai minulla aiheuttaa.

KK:n palstoilla kanssalaihduttajat kertovat, etteivät voi käydä uimassa, koska uimapuvussa näyttäytyminen hävettää ja nolottaa heitä niin paljon. Mikä häpeä!! että häpeä estää ihmisiä nauttimasta elämästä, hellepäivistä rannalla ja uimisesta! Jotain tarttis tehdä! Itse rakastan rantaelämää ja uimista niin paljon, että puen ihan häpeilemättä ne bikinit päälleni ja tepastelen tyytyväisenä rannalla. Se on asia, jota en ole antanut häpeän minulta viedä. Paljon on tosin minunkin elämässäni asioita, jotka ovat vielä kokematta lihavuuden takia, mutta niitä kohti mennään!